Huh, onpas edellisestä kerrasta aikaa!
Pahoittelen blogilaiskuuttani. Aloitetaan kuitenkin taas, ja vielä jostain ajankohtaisesta.
Miss Suomi –kilpailulle omistautuneet fanit olivat tiputtaa silmänsä nähtyään eilen startanneen kisan osallistujien kampaukset, meikit, puvut ja kisan yleisilmeen. Kisan vetäjä, missikeisarinna Sunneva Kantola lupasi aiemmin palauttaa glamourin kisaan. Jos glamour on sitä, että luonnonkauniit nuoret naiset stailataan tunkkaiselle 80-luvulle, hän on toistaiseksi onnistunut.
Mikäs nostalgiassa, mutta se ei auta silloin, kun tarvitaan raikkautta ja modernia ilmettä. Tässä muutama simppeli missikisoista ja sen jälkeisestä elämästä kantapään kautta opittu niksi, jolla saat päät kääntymään, mutta katsojan silmät pysymään päässä:
1. Missikisaajilla on aina liikaa meikkiä. Älä kopioi sitä. Kun ehostat, valitse tarkkaan, mitä korostat. Liika vaan on ihan oikeasti liikaa. Jos punaat huulet purppuralla, tee hillitympi silmämeikki. Jos haluat sumean smokey eye –silmämeikin, valitse vaalea huulikiilto. Kun levität poskipunaa, sipaise väriä paletista harjaan, puhalla osa pois, ja sitten vasta sudi. On huomattavasti paljon helpompaa lisätä kuin poistaa.
2. Missikisaajilla on usein tummaa punaista, pinkkiä, fuksiaa tai luumua huulipunaa ja tummaa sinistä, violettia, harmaata tai mustaa luomilla. Kääk, sanon minä!!
Älä yhdistä eri sävymaailmoja, ellet ole värikartta-asiantuntija (vinkvink: harva meistä on). Simppeli vinkki on sutia hipiälle joko lämpimiä tai kylmiä sävyjä – ei molempia samaan aikaan.
Oma simppeli ohjeeni on (luomet+huulet): vihreät+pinkit, hennot vaaleanpunaiset ja persikat, siniset+kylmät ja hennot vaaleat sekä beiget, mustat/harmaat+neutraalit vaaleanpunaiset, muut vaaleat ja poikkeustapauksissa myös tummat punaiset tai luumu, violetit+kylmät vaaleanpunaiset ja neutraalit vaaleat, ruskeat/kulta/oranssit+persikat, oranssit ja lämpimät vaaleanpunaiset, pastellit+pastellit siten, että kylmät yhdessä ja lämpimät yhdessä.
Tumman punaisen tai luumun huulipunan kanssa suosittelen vain sähäkkää rajausta ja korskeita räpsyripsiä sekä hipaisu helmiäistä silmän sisänurkkaan ja kulmaluulle.
Kaava on omani ja sitä saa rikkoa omalla vastuulla ;) Voisin paasata väriyhdistelmistä hamaan hautaan saakka, mutta siirrytään seuraavaan.
3. Näyttävät missikiharat pitkiin hiuksiin saat, kun kihartamisen jälkeen kampaat kiharat auki harvalla kammalla tai luonnonkuituharjalla – siitä riippuen minkälaisen lopputuloksen haluat saada aikaan ja mikä hiustyypillesi sopii. Kovin liukkaita ja suorille hiuksille kiharoiden ”avaaminen” kammalla sopii paremmin.
Lyhyille hiuksille ”tönköt” tai avaamattomat kiharat sopivat paremmin, koska liian pehmeät kiharat tekevät mummovaikutelman.
4. Valitse muotirytkyistä itsellesi sopivat jutut ja pysy uskollisena tyylillesi. Mieti, mitä haluat pukeutumisellasi saavuttaa ja minkälaisia viestejä välittää. Ylitsepursuava missityyli on missityyli ja sopii oikeasti todella harvalle. Kansainvälisissä kauneuskilpailuissa näkee usein runsasta väreillä ilottelua: tätä näkisi mielellään täälläkin :)
5. Lähes kaikilla pitkätukkaisilla misseillä on jatkot, siis hiustenpidennys. Jatke saa kanssaihmiset lähinnä ratkeamaan naurusta ennemminkin kuin ihastelemaan kutrejasi, jos
a) laitat tukan itse. Olen nähnyt niin hilpeitä kotivirityksiä kisoissa, että vatsanpohjaan sattuu. Trust me, et halua tehdä tukallesi mitään itse, ellet ole ammattilainen. (Okei, tunnusta leikkaavani ja värjääväni tukkaani ihan omin käsin, mutta olen valmis kantamaan seuraukset.)
b) otat liian pitkät jatkot. Jos hiustenpidennyksestäsi näkee kadun toiselta puolelta, että se on feikki, se on epäonnistunut feikki. Hyvästä pidennyksestä huomaa vasta koskettaessa, että se on pidennys.
c) et hoida tekotukkaa. Oma tukka pysyy päässä pitämättä. Jatkeet eivät.
d) et huolla ja uusi jatkeita tasaisin väliajoin.
6. Hyvin hoidetut omat kynnet ovat mielestäni kauniimmat kuin salongissa käsiin istutetut lähinnä pikkueläinten raateluun käyvät miniydinkärjet. Jos laitatat feikit, vaadi laatua. Kynsien kuuluu kestää kauemmin kuin 2 viikkoa. Itse valitsisin luonnollisen muotoilun ja maltillisen pituuden. Irrottelun jättäisin koristeluun.
7. Kun on koko elämänsä sutinut räpsyttimiinsä ripsaria ja hangannut sitä pois, ripsistä tulee herkästi surkuhupaisat tyngät. Misseillä onkin yleensä irtoripset, koska pitkät ripset saavat sielun peilit säkenöimään. Harottavat ja repsottavat irtoripset ovat kuitenkin vaan niin 2000-lukua. Nyt räpsyttimet tehdään kestämään. Kokeile ripsipidennystä. I love it!
Tässä puolestaan ripsipidennys.
Kauneudenhoidon tarkoitus on korostaa parhaita puolia ja häivyttää vähän vähemmän imartelevia puolia, ei luoda naista uudestaan. Missinä opin, että jos itseään ei tunnista peilistä, se on useimmiten huono juttu ja muuttaa ulkonäön lisäksi käytöstä. Jos peilistä tuijottaa tuntematon mörkö, itsevarma kaunotar muuttuu vaisuksi vässykäksi.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti