Aamuisella työmatkallani vastapäiselle metropenkille istahti
kuvitteellisesta 80-luvun glamäripoppoosta karannut nuori mies. Kaverilla oli
sinisiä hiuslisäkkeitä, kolmea eri väristä ja pahasti lohkeillutta kynsilakkaa
ja voimakas, kimmeltävä silmämeikki. Hän torkkui koko metromatkan, joten sain
rauhassa pällistellä ja miettiä.
Alakouluikäisenä ostin kesäreissulta Uudestakaupungista myrkynvihreän
huulipunan. Kaverini taisi ostaa samanlaisen oranssin. En koskaan nähnyt hänen
käyttävän sitä, mutta minä käytin omaani. Sain toki koulussa kuulla erinomaisen
kekseliäitä loukkauksia, mutta koska olin tottunut siihen, käytin huulipunan
loppuun. Tai noh lähes loppuun. Se liiskautui ennen aikojaa.
Sain joskus harvoin kutsun kotibileisiin, joten silloin piti
laittautua erityisen hienosti. Halusin kimaltaa kuin Music TV:n popparit, mutta
mitään ortodoksista ei ollut tarjolla. Siispä turvauduin askarteluun tarkoitettuun
hileliimaan, jota sipaisin reilulla otteella kulmaluille. Illan myötä ihoa
alkoi vähän kiristää, mutta ainakin kimalsin kuin joulutähti.
Kun minulta loppui meikkivoide, tein itse lisää, koska en voinut
ostella mitä halusin milloin halusin. Resepti kuului jotakuinkin näin: kevyeen
ja voidemaiseen kasvo- tai käsivoiteeseen sekaan murskattua kivipuuteria tai
irtopuuteria. Joukkoon vielä turaus punaisuutta torjuvaa voidetta. Voilá
mikstuura valmis!
90-luvun alakoululaisella ei ollut voideluomiväreistä tietoakaan,
joten ostin halpahallista kultaisen huulipunan ja sivelin sitä luomille. Se
pysyi yllättävän hyvin. Myöhemmin ostin samanlaisen hopeisen.
Äiti katsoi touhua kieroon, muttei koskaan sanonut mitään.
Muutama muu aikuinen käski pestä naaman maalista. episodi Vihreän Huulipunan
jälkeen luokkakaveri yritti opettaa minua meikkaamaan ”oikein” ja nätisti. Olen
iloinen, ettei minua kiinnostanut.
Oli paljon palkitsevampaa oppia kaikki kantapään kautta.
Tosin glämäripoika sai minut ajattelemaan, että opin läksyni ehkä liiankin
hyvin. Mietin, mitä oikein tapahtui tytölle, jota ei kiinnostanut tippaakaan,
mitä muut sanovat vihreästä huulipunasta. Nykyisin valelen joka arkiaamu saman
naamarin kasvoilleni. Meikkilaukussani ei ole mitään vihreää, koska minulla on kalpea
ja aavistuksen kellertävä iho, punertava tukka ja siniset silmät.
En ihan tosissani kaipaa aikoja, jolloin kokeilin kaikkea.
Haluaisin silti saada osan siitä takaisin. On paljon hienompaa olla täysillä oman
tyylinsä herra kuin kadota harmaaseen massaan.
Siitä tulikin mieleeni. Minulta pitäisi löytyä pinkki
luomiväri ja taivaansinistä eyelineria. Pitää kokeilla, mitä niillä saa aikaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti