perjantai 14. syyskuuta 2012

Vielä kerran kameran eteen

Olen mukana Joutsenmerkin luonnollisesta kauneudesta kertovan kirjan ja taidenäyttelyn kuvauksissa. Minun pitäisi kertoa ja näyttää, mitä meikittömyys (käsi ylös, joka on viimeksi nähnyt minut täysin meikittä!), luonnollinen kauneus ja ympäristöystävällisyys minulle merkitsevät. Täytyy myöntää, että haluaisin olla vielä nykyistäkin "luonnollisempi". Mutta olen kuitenkin tapojeni ja länsimaisen kauneuskäsityksen orja siinä, missä ihan kaikki muutkin. Sitä paitsi meikkaaminen on minulle myös yksi itseilmaisun kanava.

Minulla, kuten moni teistä rakkaista lukijoistani tietää, on ristiriitainen ja kieroutunutkin suhde omaan ulkonäkööni. En silti aio friikata, vaan hoidan homman kotiin. Onneksi saan myös sanoa jotain eikä tarvitse vain yrittää näyttää nätiltä: en enää suostuisi mihinkään, mikä vaatisi olemaan hiljaa ja paikallaan - hammaslääkäriä ei lasketa.

Kuvaukset ovat hieman yli viikon päästä Kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Hiukset puleerataan ja tyttö stailataan kaulasta varpaisiin. Nassu menee kuviin ihan omana karuna itsenään. Rehellisesti sanottuna jännittää olla samassa kirjassa kaikkien annekukkohovien kanssa. Tosin olen minä joskus seissyt bikineissä satapäisen yleisön edessä yhdeksän itseäni 10 kiloa hoikemman typykän kanssa, joten mitäpä sitä turhaa draamaa ja sydämentykytyksiä järjestämään.

Kaikesta itseironiasta ja sarkasmista huolimatta tämä on minusta erittäin kutkuttavaa. Odotan innolla kuvauspäivää ja haastattelua! Ja lupaan raportoida ;)

<3: Sarita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti